Huh ja huh

Viimeiset kaks viikkoa on olleet todella sisällölliset (löllikkäät). Vajaa pari viikkoa sitten pidin läksiäiset miun Turun kavereille, heipatin tanssiryhmäni, olin viimeisen työpäivän vanhassa työpaikassa, pakkasin kamat kasaan, jätin taakseni ihanan kodin ja mahtavan kämppikseni, muutin Joensuuhun, heipatin ihanat vanhemmat, saavuin uuteen kotiin ja ympäristöön sekä aloitin uuden työn. Eikä se ees niin ihmeelliseltä noin listattuna kuulosta. Noihin kaikkiin tapahtumiin on kuitenkin sisältynyt valtava määrä prosessoitavaa ja paljon tunteita. Jestas. Ajattelin, että kunhan tänne luonnon helmaan pääsee, niin elämä varmaan rauhoittuu ja tunnetilatkin tasaantuu.

In my dreams. En oo tainnu riittävän pitkään aikaan tehdä suurempaa elämänmuutosta, kun en muistanut mimmoista se sit on. Koen olevani aika sopeutuvainen, mutta muutos on aina muutos ja voi hitsipilli kun siinä riittääkin tekemistä. Pitää taas luoda itsestään kuva muille ihmisille, tulla ymmärretyksi oikein ja hyväksyä se jos niin ei tunnukaan tapahtuvan. 

Mut hei. Kliseet toteen. Jo näin neljässä päivässä voi ilmeisesti hoksata itsestänsä jotain uutta. Löysin asioita ajatellessani menneestä elämästäni prikulleen saman tyylisiä tilanteita. Kun asuin vielä Joensuussa olin onnellinen tanssin harrastaja. Kehityin just ennen Turkuun muuttoa paljon ja pääsin tekemään sillä saralla kivoja juttuja. Turussa menin tunneille intoa puhkuen ja mitä tapahtuikaan. Lähdin kuukauden ajan jokaiselta tekniikkatunnilta kotiin itku silmässä. Yhtäkkiä kaikki olikin paljon vaikeampaa ja tuntui, kun en olis osannut yhtikäs mitään. Samaten Joensuussa ollessani työskentelin kaupassa. Se oli miun mielestä kivaa hommaa, olin motivoitunut ja työntekijänä mielestäni ihan kelpo puurtaja suhteessa vastuuseen ja työstä maksettavaan korvaukseen. Aloitin Turussa kaupassa hommat luottavaisena ja taas kerran motivoituneena. Sama homma. Itkua tihrustin alkuun kotimatkoillani useammankin kerran. Tuntui kun en olis ikinä kaupassa töissä ollutkaan. Sitä rataa mennään taas täällä pohjoisessa. Mulla oli Turussa ihana työ, josta nautin, jossa tunsin merkityksellisyyttä ja jossa koin saavani arvostusta. Isolla innolla ja suhteellisella itseluottamuksella lähdin oppimaan uutta uuteen työympäristöön. Ja kuten edellisissä esimerkeissä, mukavuusalueen ulkopuolella ollaan ja pahasti. 

Mut mites näistä tilanteista selvittiin? Tanssihommat sai jatkua halusta kehittyä. Turun kaupasta tuli alkukankeuksien jälkeen mulle super tärkeä osa elämää, jossa nautin olostani, työnteosta ja ympärillä olevista hupiveikoista suuremmoisesti. Eiköhän siis tääkin täällä ala helpottaa. Ja vaikka edellinen työpaikkani oli mulle hurjan rakas, oli sielläkin alussa kankeaa ja paljon totuttelemista suhteessa aiempiin kokemuksiin ja oppeihin. 

Siispä innolla odottelen sitä hetkeä, että tämä alun kriisi kääntyy voitoksi.
Tällä viikolla perjantai tuntuu kuitenkin erityisen hyvältä. :) Viikonloppu, olet tervetullut.   

Teija